Summer Up - festivaali on rakkaudella lajia kohtaan järjestetty ja kävijämäärältään Suomen suurin vuosittainen hiphop- ja reggaemusiikin festivaali, jota on järjestetty jo vuodesta 2003 lähtien Lahdessa, upealla Mukkulan rannalla. Pienestä muutaman kymmenen henkilön kokoontumisesta on kasvanut jo yli 30 000 eri kävijään yltänyt festivaali, joka täytyy kokea joka kesä uudelleen.
Summer Up tunnetaan hyvästä ja intensitiivisestä fiiliksestään, huippuluokan ja monipuolisista artisteistaan, upeasta MAANKUULUSTA tunnelmastaan sekä sanoin kuvaamattoman komeasta miljööstään. Summer Up kerää joka vuosi luoksensa ajankohtaisimmat artistit, merkkihenkilöt sekä nousevat tähdet. Tapahtuma on kaksipäiväinen ja se järjestettiin tänä vuonna 6.-7.7.2012.
Tapahtuma järjestettiin nyt jo kymmenettä kertaa peräkkäin. Summer up 2012 keräsi kahden päivän aikana yli 30.000 kävijää, joka oli jälleen uusi kävijäennätys, jo kymmenettä vuotta putkeen. Tapahtuma on myyty jo kaksi vuotta peräkkäin loppuun.
SUMMER UP 2013
JÄRJESTEYKSESSÄN 11. SUMMER UP FESTIVAALI
Summer Up 2013 - festivaali järjestetään kymmenennen kerran 5.7-6.7.2013. Silloin taas kotimainen hiphop & reggae- musiikki kokoontuu yhteen Lahden Mukkulan Rannalle viettämään yhdessä vuoden upeinta viikonloppua!
Luvassa jälleen huipputunnelmaa, huippuartisteja, loppuhuipennuksia, pommeja sekä lisää upeita sisääntuloja! Luvassa on jotain, mitä missään muualla et pääse kokemaan.
"Me luomme puitteet, yleisö ja artistit tekee tapahtuman. KIITOS SIITÄ!"
-Rakkaudella lajiin-
MARTIN MUSTONEN & OSKARI HAKALA
-Summer järjestäjät-